R.I.P Koistilan Nemo - kuollut 24.09.2015

Virallinen nimiKoistilan Nemo LempinimiNemo
Rotusuomenhevonen Värityspunarautias
Sukupuoliori Säkäkorkeus160 cm
Syntynyt29.08.2008 (28v) RekisterinumeroVH05-018-7438
KoulutustasoVaativa A - 110cm Painotuslajiyleisratsastus
OmistajaVibaja, VRL-00727 KasvattajaVibaja, Koistila
ArvonimetVIR MVA Ch, KTK-I, ERJ-I, KRJ-I

Lyhyesti luonteeltaan Nemo on hyvin kultainen, osaa käyttäytyä mutta heittäytyy äijäksi tammojen edessä. Tarhailu on Nemon lempihommia, oma rauha ja lämminpäivä, tai no liekkö sillä säällä oikeasti mitään väliä. Ori tykkää kesän sateista ja lämpiminä kesäpäivinä tarhan viilentävät mutaiset kohdat ovat mieluisia piehtarointiin. Laiduntaessa piehtarointi paikalla ei juurikaan väliä ole, syötävää riittää ja irroittelutilaa sopivissa määrin, joka on Nemosta kivaa, irroitella oikein kunnolla ja laskea sitten turpa vain nurmikkoon ja jatkaa syömistä. Kutsuttaessa ori kumminkin nostaa hyvin kuulaasti päätään kutsujaan päin ja hörähtää tervehdykseksi ja usein lähtee tulemaan kohti, laitumella se tulee usein vauhdilla luokse, mutta vaihtaa askellajin kumminkin käyntiin, ettei päälle jyrää.

Hoitaessa helpointa on kytkeä ori kiinni johonkin, koska uteliaisuus haluaisi viedä sen maailman ääriin. Alussa hoitotoimenpiteet jaksaavat kiinnostaa mutta innostus on vain väliaikaista jonka jälkeen se esittää hermostunutta ja kuopii etukavioillaan lattiaa, muutama vihainen ärähdys niin Nemo lopettaa ja nuokkuu puoliksi unten mailla koko hoitamisen ajan. Harjaamisesta Nemo ei siis juurikaan välitä vaikka käyttäisikin hieman reilumpia otteita tai harjaisi mahanalta, päätä harjattaessa tosin hieman nykii päätään ylös mikäli riimu otettu pois päästä, mutta napakasti vaan kieltää niin herra tietää kuka määrää. Kaviot ori nostaa kumminkin nätisti niin puhdistusta kuin kengitystäkin varten eikä turhaa niitä yritä alas nykiä, josta kengittäjä on tietenkin mielissään ettei turhaa tappelua tarvitse tämän hevosen kanssa käydä. Pintelit oriille saa pyöritellä rauhassa mutta suojia laitettaessa voi aluksi yrittää vetää jalkansa ylös, mutta lopettaa taas kun kerran oriille ärähtää. Satuloidessa voi Nemo käyttäytyä hermostuneesti ja yrittää astua sivuaskelillaan varpaille, etenkin satulavyötä kiristettäessä, suitsittaessa sen sijaan ei ole mitään ongelmia.

Ratsastaessa Nemo voi aluksi testailla ratsastajaansa ja olla jokseenkin jäykkä, mutta omaa mitä komeimmat liikkeet ja upeimman luonteen, yhteistyöhaluinen ja oppimishaluinen jonka kanssa on mielekästä työskennellä. Alkukäynneissä ori voi olla malttamaton jos kentällä menee muita hevosia tai poneja, mutta oriin mielenkiinto kannattaa kiinnittää omiin hommiin eikä toisen ratsukon seuraamiseen. Alkukäynneissä oria ei mielestäni voi liikaa taivutella, paljon paljon voltteja oriin herättelyyn ja pysähdyksiä jotta jarrut löytyvät, etenkin esteillä. Ravi oriilla on reipas ja matkaavoittava, siinä on myös yllättävän mukava istua harjoitusravissa. Ravissa oriilla voi aluksi etenkin olla energiaa jota voi toppuutella mutta liian ns yksitoikkoisella treenillä alkaa vauhtihiipua ja sitä saa hieman patistaa, tälläisiä ovat varmasti jatkuva kentän ympärikiertäminen jota on mukava elävöittää volteilla, temmonmuutoksilla sekä suunnanvaihdoilla. Näin ori pysyy virkeänä ja kuuliaisena ratsastajansa avuille. Nemo ei ole koskaan ollut kova suustaan eikä ole vieläkään, asettuessaan kuolaimelle ei jää painoksi vaan kantaa komeasti itseään. Pohkeenväistöt mennään hienosti askellajista riippumatta, samoin laukka nousee mistä tahansa ja aina melkoisella innolla. Laukka on hyvin reipas ja Nemon intoa saakin toppuutella, ei kumminkaan lähde käsistä. Laukatessa voltit ovat hyvä hillitsevä osa laukan vauhtiin ainakin alussa. Oikea tahti löytyy kumminkin jo muutaman voltin jälkeen jolloin ori malttaa kuunnella taas paremmin ratsastajansa ohjeita. Laukassa sen kokoaminen on usein haastavampaa kuin askelen pidentäminen, josta kumminkin löytyy sopiva vauhti kun tarpeeksi treenaa. Peräänantoon saa usein tehdä töitä melkoisesti, mutta työ palkitaan ja Nemo tuntuu liikkuvan ajatuksenvoimalla, ei ole ensimmäinen tai toinen kerta kun omistajan silmät oikein kostuu tässä vaiheessa, tämä tapahtui joskus alkuaikoina, tuo kaikkihan on nyt perinteistä arkea *köh köh*.

Esteillä Nemo on hyvin reipas ja kuumuu helposti, mutta osaavalla ratsastajalla toimii hyvin ja hyppää melkoisella innolla kulmasta riippumatta. Esteille Nemolla on kyllä kapasiteettiä eikä se säiky tai kyttäile erikoisia esteitä, kaikesta mennään ylitse tyylillä. Yksittäisillä esteillä Nemo kumminkin hyppää rauhallisesti ja on hyvin hallittavissa, mutta radalla kuumuu helposti eikä aina jaksaisi odottaa ratsastajansa pidätteitä vaan kiitää radan nopeasti läpi. Oriille ongelmaa eivät tuota hitaus vaan joskus kiperän tiukat kulmat eivät aina onnistu osaavankaan ratsastajan kanssa. Esteet saavat jäädä, on maastoilun aika! Nemo innostuu kovasti aina maastoon päästessään ja pitkät maastovaellukset ovat aina tietenkin mieleisiä retkiä vuodenajasta tai säästä riippumatta kun voi karistaa tallin pölyt taakseen ja hyppää luonnonhelmaan rauhoittumaan ja irroittelemaan. Nemon kanssa on mukavinta lähteä yksin, eihän sitä muita tarvita hidasteiksi menollemme. (c. sylvester)

Suku virtuaalimaailmassa

Isä: Hovi-Niko
sh, rt, 154cm
KTK-III, SLA-III
ii: Mikon Kalteva
sh, trn, 149cm
iii. Kuparin Mikko
iie. Rakkauden Kaaos
ie: Hovi-Henna
sh, rt, 152cm
iei. Hovi-Toivo
iee. Aimoannos Armoa
Emä: Lumikeiju
sh, rn, 165cm
KTK-II, KRL-II
ei: Lumikenttien Hurjapää
sh, rn, 164cm
eii. Kernaasti K
eie. Kirsin Kirmaaja
ee: Pakkas-Pauliina
sh, rn, 163cm
eei. Korsto
eee. Laulastiina

Jälkeläiset

 sh tamma  Koistilan Halava  s. 13.12.2011  KTK-III  e. Ellenin Hyasintti
 sh ori  Koistilan Elmeri  s. 23.03.2012  KTK-III  e. Lohkotar TIE
 sh ori  Fiktion Hovinarri  s. 10.09.2012  ei meriittejä  e. Fiktion Kikka
 sh tamma  Koistilan Nemilla  s. 12.03.2013  KTK-III  e. Vampyyritar
 sh tamma  Lumimarja TK  s. 14.05.2013  KTK-III, KRJ-I  e. Lakean Lilja
 sh tamma  Koistilan Nova  s. 04.10.2013  KTK-III  e. Lohkotar TIE
 sh tamma  Koistilan Soila  s. 03.11.2014  ei meriittejä  e. Fiktion Soma
 sh ori  Rajattoman Nestori  s. 20.04.2015  KTK-III  e. Rätvänän Kettutyttö
 sh ori  Noelin Haihatus  s. 29.04.2015  KTK-III  e. Ventoksen Haihattelija
 sh tamma  Helavalkee  s. 01.05.2015  ei meriittejä  e. Ryövärin Mysteriina
 sh tamma  Taikakuun Akaasia  s. 15.05.2015  ei meriittejä  e. Joogin Ailanto
 sh tamma  Nemoriina  s. 03.06.2015  ei meriittejä  e. Maanan Kielo

Kilpailut (sijoitukset)

VIR MVA Ch arvonimi myönnetty 03.07.2012

Palkittu 25.10.2011 KTK I palkinnolle pistein 80 (R-suunta)
- Erinomaiset tyypit ja selkeät leimat. Sopusuhtainen hieman pitkähkö runko, vento selkä melko piirteetön säkä, loiva lapa. Ej hieman vasikkapolviset, lyhyet vuohiset, tj melko hyväasentoiset, pystyt vuohiset. Kaunis kaareva pitkä kaula, sopusuhtainen pää.

Palkittu 20.04.2015 KRJ-I palkinnolla pistein 105,5
- 8,5 + 40 + 20 + 22 + 15

Palkittu 31.03.2015 ERJ-I palkinnolla pistein 105
- 9 + 41 + 20 + 20 + 15

21.09.2011 NJ Aavan suomenhevoset, suomenhevosoriit, LKV2, irtoSERT, pt. shonna
10.10.2011 NJ Kärmeniemi, suomen(pien)hevosoriit, BIS2, LKV2, MVA-SERT, pt. Siiri K.
30.01.2012 NJ Escorant Trakehners, suomen(pien)hevosoriit, BIS2, LKV1, MVA-SERT, pt. Anniina K.
10.03.2012 NJ Viehättävä, suomenhevosoriit, BIS1, LKV1, MVA-SERT, pt. Isla P.

01.   25.11.2009 KRJ Virtuaalitalli Dei, Vaativa B, 5/30
02.   22.12.2008 KRJ La Rouge, Vaativa B, 3/112
03.   04.06.2011 KRJ Wuorelan sh, Vaativa B, 4/40
04.   10.06.2011 KRJ Pjortoi, Vaativa B, 1/40
05.   13.06.2011 KRJ Pjortoi, Vaativa B, 1/40
06.   17.06.2011 KRJ KK Backyard, Vaativa B, 3/30
07.   18.06.2011 KRJ Virtuaalitalli Fiktio, Helppo A, 2/50
08.   18.06.2011 KRJ Karon Kisat, Vaativa B, 6/40
09.   28.06.2011 KRJ Talli Kirmaus, Vaativa B, 3/30
10.   20.09.2011 KRJ Skurvash, Vaativa A, 6/40
11.   24.09.2011 KRJ Skurvash, Vaativa A, 6/40
12.   24.09.2011 KRJ Skurvash, Vaativa A, 3/40
13.   25.09.2011 KRJ Satulinna, Vaativa A, 5/50
14.   26.09.2011 KRJ Solo, Vaativa A, 5/60
15.   27.09.2011 KRJ Kuurakka, Vaativa A, 1/60
16.   28.09.2011 KRJ Kuurakka, Vaativa A, 1/60
17.   29.09.2011 KRJ Solo, Vaativa A, 7/60
18.   10.10.2011 KRJ Koston Sh, Vaativa A, 2/50
19.   10.10.2011 KRJ Skurvash, Vaativa A, 1/40
20.   11.10.2011 KRJ Skurvash, Vaativa A, 6/40
21.   12.10.2011 KRJ Holmium, Vaativa A, 5/50
22.   26.10.2011 KRJ Cheval Delamer, Vaativa A, 4/50
23.   26.10.2011 KRJ Hipsutus, Vaativa A, 3/30
24.   28.10.2011 KRJ Marike, Vaativa A, 1/40
25.   29.10.2011 KRJ Arctic, Vaativa A, 2/40
26.   03.11.2011 KRJ Infinity, Vaativa A, 3/40
27.   22.01.2012 KRJ Hell In Heaven, Vaativa B, 6/50
28.   24.01.2012 KRJ 6 sins, Vaativa A, 3/40
29.   24.01.2012 KRJ Yamera, Vaativa A, 5/50
30.   26.01.2012 KRJ Hell In Heaven, Vaativa A, 7/50
31.   27.01.2012 KRJ Koston Sh, Vaativa A, 4/50
32.   27.01.2012 KRJ 6 sins, Vaativa A, 1/40
33.   28.01.2012 KRJ Yamera, Vaativa A, 7/50
34.   29.01.2012 KRJ 6 sins, Vaativa A, 2/40
35.   31.01.2012 KRJ Koston Sh, Vaativa A, 7/50
36.   31.01.2012 KRJ Yamera, Vaativa A, 4/40
37.   01.02.2012 KRJ Yamera, Vaativa A, 2/40
38.   01.02.2012 KRJ Vitry, Vaativa A, 1/49
39.   02.02.2012 KRJ Vitry, Vaativa A, 7/49
40.   03.02.2012 KRJ Infinity Sporthorses, Vaativa A, 1/40
41.   04.02.2012 KRJ Koston Sh, Vaativa A, 6/50
42.   05.02.2012 KRJ Aavan Sh, Vaativa A, 4/50
43.   05.02.2012 KRJ Moondance, Vaativa A, 1/50
44.   06.02.2012 KRJ 6 sins, Vaativa A, 5/50
45.   07.02.2012 KRJ Bairdon, Vaativa A, 4/40
46.   08.02.2012 KRJ Bairdon, Vaativa A, 5/40
47.   09.02.2012 KRJ Bairdon, Vaativa A, 6/40
48.   09.02.2012 KRJ Kissankäpälänkylä, Vaativa A, 1/50
49.   09.02.2012 KRJ Bairdon, Vaativa A, 4/40
50.   12.02.2012 KRJ Bairdon, Vaativa A, 1/40
51.   15.02.2012 KRJ KK Marlene, Vaativa A, 3/43
52.   15.02.2012 KRJ Fleurette, Vaativa A, 5/50
53.   17.02.2012 KRJ KK Marlene, Vaativa A, 6/43
54.   17.02.2012 KRJ Fleurette, Vaativa A, 1/50
55.   17.02.2012 KRJ Fleurette, Vaativa A, 1/50
56.   20.02.2012 KRJ Infinity, Vaativa A, 1/50
57.   23.02.2012 KRJ Talli Kirmaus, Vaativa A, 4/40

01.   13.12.2009 ERJ Jasmine Line, 110cm, 3/52
02.   18.06.2011 ERJ Kilpailukeskus Door Away, 100cm, 6/40
03.   03.07.2011 ERJ Viehättävä, 100cm, 5/50
04.   07.07.2011 ERJ Dark Side Trakehners, 100cm, 1/30
05.   09.07.2011 ERJ Dark Side Trakehners, 100cm, 4/30
06.   11.07.2011 ERJ Riesenrad, 100cm, 10/100
07.   27.09.2011 ERJ Dark Side Trakehners, 110cm, 3/30
08.   01.10.2011 ERJ Pilke, 110cm, 4/30
09.   21.10.2011 ERJ Rotvalli, 110cm, 3/40
10.   22.10.2011 ERJ Rotvalli, 110cm, 2/40
11.   22.10.2011 ERJ Wyonn Sportpaarden, 110cm, 3/40
12.   23.10.2011 ERJ Rotvalli, 110cm, 2/40
13.   23.10.2011 ERJ Infinity, 110cm, 5/30
14.   24.10.2011 ERJ Wyonn Sportpaarden, 110cm, 5/40
15.   01.11.2011 ERJ Taikakuun Kartano, 110cm, 1/50
16.   09.11.2011 ERJ Takapiha, 110cm, 4/50
17.   17.11.2011 ERJ Dark Side Trakehners, 110cm, 4/30
18.   18.11.2011 ERJ Dark Side Trakehners, 110cm, 1/30
19.   27.11.2011 ERJ Kärmeniemi, 110cm, 2/46
20.   03.12.2011 ERJ The Last Legend, 110cm, 7/60
21.   30.01.2012 ERJ Rhonwen, 110cm, 3/40
22.   03.02.2012 ERJ Hiprakka, 110cm, 5/50
23.   06.02.2012 ERJ Hiprakka, 110cm, 2/50
24.   06.02.2012 ERJ Koston Suomenhevoset, 110cm, 7/50
25.   22.03.2012 ERJ virtuaalinen kisakeskus, 110cm, 3/9
26.   11.04.2012 ERJ Heijastus, 110cm, 6/40
27.   04.07.2012 ERJ Hiprakka, 110cm, 3/50
28.   10.07.2012 ERJ KK Bailador, 110cm, 6/70
29.   26.07.2012 ERJ Marike, 110cm, 1/60
30.   26.07.2012 ERJ Marike, 110cm, 5/60
31.   31.07.2012 ERJ-Cup Dark Side Trakehners, 110cm, 5/153
32.   05.08.2012 ERJ Hiprakka, 110cm, 4/40
33.   16.08.2012 ERJ Koston Suomenhevoset, 110cm, 5/50
34.   18.08.2012 ERJ Koston Suomenhevoset, 110cm, 1/50
35.   18.08.2012 ERJ Lai'e Welsh, 110cm, 5/40
36.   21.08.2012 ERJ Lai'e Welsh, 110cm, 4/40
37.   21.08.2012 ERJ Bridgeroad, 110cm, 2/50
38.   22.08.2012 ERJ Bridgeroad, 110cm, 2/50
39.   26.08.2012 ERJ KK Energia, 110cm, 4/80
40.   27.08.2012 ERJ Maanavilja, 110cm, 2/30
41.   28.08.2012 ERJ Koston Suomenhevoset, 110cm, 4/60
42.   31.08.2012 ERJ Koston Suomenhevoset, 110cm, 4/60
43.   01.09.2012 ERJ Koston Suomenhevoset, 110cm, 3/60
44.   05.09.2012 ERJ Castor RC, 110cm, 6/50
45.   06.09.2012 ERJ Cornell, 110cm, 7/50
46.   12.09.2012 ERJ KK Energia, 110cm, 4/50
47.   13.09.2012 ERJ Escorant Trakehners, 110cm, 3/30
48.   13.09.2012 ERJ KK Energia, 110cm, 2/50
49.   19.09.2012 ERJ Escorant Trakehners, 110cm, 2/30
50.   22.09.2012 ERJ Escorant Trakehners, 110cm, 4/30

01.   30.12.2008 VVJ Kaunisrannan Ratsastajat, vaativa pari, 3/9
02.   09.11.2009 VVJ Kölni, vaativa, 5/30
03.   05.12.2009 VVJ Hopeatoffee, vaativa, 3/9
04.   09.12.2009 VVJ Kisakeskus EP, vaativa pari, 1/6
05.   11.12.2009 VVJ Kisakeskus EP, vaativa pari, 1/6
06.   12.12.2009 VVJ Kisakeskus EP, vaativa pari, 1/6
07.   13.12.2009 VVJ Kisakeskus EP, vaativa pari, 2/6

Valmennukset

Kouluvalmennus, 13.03.2014 (valmentajana cery)
Nemo oli hieman jäykkä ja hermostunut kun alkulämmittely aloitettiin. Se painoi kädelle ja pohje sai olla jatkuvassa työssä ennenkuin meni läpi. Keskittyminen puuttui, joten lämmittelyssä työskenneltiin yksinkertaisilla, mutta tehokkailla tehtävillä. Kahdeksikolla Nemo saatiin liikkuvaksi ja taipuisaksi. Tärkeää oli tarkkailla, että koko hevonen taipuu, ei vain kaula. Nemon oli myös reagoitava pohkeeseen nopeasti, jotta kahdeksikon symmetria säilyi. Ympyröillä työskentelyä jatkettiin siten, että pelkän ulkopohkeen avulla ympyrää pienennettiin niin paljon, että ori juuri ja juuri pystyi ravaamaan sen. Seuraavaksi ympyrää suurennettiin pelkällä sisäpohkeella niin paljon, että hevonen kävi uralta uralle. Ympyrätehtävä toistettiin myös laukassa ja alta aikayksikön Nemo olikin hiestä märkä. Tehtävä vaati siltä rankasti keskittymistä sekä lihaksia. Lopuksi Nemo oli hyvin rento ja reipas, hyvää työtä!

Kouluvalmennus, 20.03.2014 (valmentajana cery)
Saapuessani paikalle Vibaja lämmitteli oria jo valmiiksi kentällä. Hevonen oli hyvin ratsastajan alla jo alkumetreistä lähtien. Nemon kanssa saa olla jatkuvasti tarkkana, että se on avuilla, koska se käyttää pienetkin tilaisuudet löysäillä hyväkseen. Ja kukapa hevonen ei! Lähdimme työskentelemään siirtymisiä, aluksi käynti-ravi-käynti. Nemo oli hyvin kuulolla ja kunnon valmistelulla nämä eivät tuottaneet ongelmia. Käynti-ravi-pysähdys vaati hevoselta paljon keräämistä, mutta toistolla sai ajatuksesta kiinni ja suoritti kunniallisia siirtymisiä. Pysähdyksestä raviin siirtyminen oli myös aluksi haasteellinen, mutta kun Nemoon saatiin terävyyttä, se teki hienoja siirtymisiä hännän vispauksen kera! Pysähdys-laukka-käynti virheettömänä oli loppuviimein tavoite, jonka eteen tehtiin töitä. Hyvin suoriuduttuaan ori palkittiin pitkällä ohjalla ravaillen isoja ympyröitä.

Kouluvalmennus, 03.09.2014 (valmentajana syltti)
Heti alkuun ori ei liiemmin intoillut tulevasta treenistä vaan oli kiinnostunut toisesta ratsukosta kentällä. Ohjia kerätessä ori hiljalleen malttoi keskittyä työhön ja ratsastajaansa ylipäätään, joka yritti Nemoa taivutella voltilla. Alkuun sangen kankea ori saatiin kahdeksikolla taipumaan nopeasti, jonka jälkeen jatkettiin suoralla uralla. Raviin siirryttäessä ori innostui ja tempo oli hyvin eteenpäinpyrkivä, vaikka asiaa varmasti auttoi toinen ratsukko, jonka perään ori jaksoihin höristä vähän väliä. Ravissa tehdyt avotaivutukset ori hallitsi erinomaisesti, vaikkeivät myöhemmin tehdyt väistötkään ongelmaa tuottaneet. Laukannostossa orilla oli vauhtia päällä, mutta ratsastaja hallitsi orin hyvin ja tempoa saatiin maltillisemmaksi volteilla. Laukanvaihto sujuva, tasapainoinen suunnanvaihdoksessa. Lopputreenit etenivät omalla painollaan Nemon esittäytyessä edukseen komeilla askelillaan ja kaikella kuuliaisuudellaan. Loppuverkat tuntui maistuvan parhaimmilta maastossa saapuvasti syksystä nauttien.

Kouluvalmennus, 08.09.2014 (valmentajana syltti)
Jalustimet satulan eteen ristiin jo heti alkuun. Ratsastaja hytisi innosta, kun tulossa oli istuntaan keskittyvä treeni pitkästä aikaa. Käynnissä kaikki tuntui menevän hyvin ja ori taipui volteilla hyvin. Kulmat ratsukko suoritti hyvin hyvällä taivutuksella. Raviin siirryttäessä meno oli pomppuista, mutta ratsastaja oppi nopeasti myötäämään orin askeliin. Harjoitukset siirtymisistä menivät hyvin, mutta pysähdyksissä pientä hiomista. Nemo ei olisi malttanut seistä paikallaan viittä sekuntia vaan oli innokkaana lähdössä heti liikkeelle. Peruutukset sen sijaan olivat suoria. Laukannostot käynnistä olivat reippaita ja orilla tuntui olevan tuli hännän alla, kun niin rivakasti nosti. Laukassa hyvä pyörivyys ja kuuliaisuus paistoi orin asenteesta - ratsastajan ei tarvinnut paljoa apuja antaa, kun ori osasi toimia. Loppuverryttelyssä satula otettiin pois ja ravaamista vapaasti pitkin ohjin.

Estevalmennus, 15.09.2014 (valmentajana syltti)
Pienet estetreenit tuntuivat tulevan tarpeeseen ratsastajalle ja Nemolle. Pitkään jatkuneet koulutreenit tuntuivat pikku hiljaa puulta ja nyt olisi aika hieman irrotella. Esteitä oli kaksi, alle metristä, sekä muutamat laukkamaapuomit. Nemo oli innoissaan nähdessään esteet kentällä, kun hänet talutettiin kentälle. Ratsastaja sai nopeasti nousta selkään sillä ori oli heti valmis menemään. Alkuverkoissa jo reippaasti liikkunut Nemo ei tuottanut pettymystä ainakaan vauhdin suhteen sillä ori liikkui sen verran innokkaasti. Maapuomeilla ori loikki innokkaana puomien ylitse, eikä kaviot turhaa kopsuneet puomeihin. Esteille siirryttäessä Nemolla oli hyvä tempo, tarpeeksi vauhtia, mutta myös malttia. Orilla hyvä hyppytekniikka ja malttia mitä ponnistamiseen tulee. Ori malttaa lähestyä estettä tarpeeksi lähelle. Kokonaisvaltaisesti loistava tunti ja hieman ilonpitoa.

Kouluvalmennus, 08.10.2014 (valmentajana Tuulia T.)
Nemo vaikutti tänään innostuneelta saapuessanne ensimmäiseen valmennukseenne. Syysaurinko lämmitti mukavasti, joten työskentelimme tänään ulkona. Kentälle saapuessanne Nemon huomio kiinnittyi kuitenkin ensimmäiseksi viereisellä kentällä treenaavaan tammaan. Tällehän piti tietenkin sitten hirnua tervehdykseksi, mutta sait oriin mielenkiinnon käännettyä nopeasti työntekoon tekemällä paljon voltteja alkulämmittelyksi eri askellajeissa. Verryteltyänne tarpeeksi aloimme itse työntekoon. Tänään teemana olisivat pysähdys-peruutus sarjat. Aloitimme käynnissä, missä teillä ei ilmennyt ongelmia pyytämäni pysähdys ja neljä peruutus askelta yhdistelmän kanssa. Seuraavaksi siirryimme raviin mikä olikin teille hieman hankalampaa. Vauhdikas ori kun olisi halunnut lähteä pysähdyksestä suoraan ravissa eteenpäin. Parin yrityksen jälkeen sait Nemon kuitenkin tekemään pyydetyt neljä peruutusaskelta ennen raviin lähtöä. Teimme harjoituksen vielä laukassa, mikä sujui teiltä erinomaisesti. Tämän jälkeen saitte luvan suorittaa loppulämmittelyt itsenäisesti.

Kouluvalmennus, 10.10.2014 (valmentajana Tuulia T.)
Toisella valmennuskerrallanne sää oli myrskyisä, joten ulos ei ollut menemistä. Vettä tuli kuin saavista ja tuuli sai maneesin katon paukkumaan. Nemo vaikutti kuitenkin hyvin tyyneltä noustessasi oriin selkään ja ohjatessasi sen uralle. Halusin teidän tekevän paljon serpentiiniuria ja voltteja alkulämmittelyksi, että ori varmasti vertyisi kunnolla. Tekisimme tänään nimittäin sulkutaivutuksia ravissa ja laukassa, joten oriin olisi taivuttava hyvin. Yhteistyönne näytti sujuvan hyvin jo alkulämmittelyjen aikana eikä minulla ollut mitään moittimista tavassasi käsitellä oria. Ryhtisi voisi kuitenkin olla hieman parempi ja muistathan pitää katseen eteenpäin suunnattuna eikä oriin korvissa. Lämmiteltyänne mielestäni tarpeeksi siirryimme tekemään sulkutaivutuksia ravissa. Suoriuduitte tehtävästä moitteettomasti Nemon kanssa ensimmäisellä yrityksellä. Voisit kuitenkin asettaa oria hitusen enemmän tullessanne taivutukseen. Seuraavaksi siirryimme harjoittelemaan sulkutaivutusta laukassa. Tämä osoittautui teille hieman vaikeammaksi kuin ravissa suoritettava sulkutaivutus ja jouduittekin yrittämään muutaman kerran, ennen kuin suoriuduitte tehtävästä virheettömästi. Tehtyänne minua tyydyttävän suorituksen annoin teille luvan siirtyä käyntiin loppuverryttelyjen suorittamista varten.

Estevalmennus, 21.11.2014 (valmentajana misery)
Ratsukko sai hoitaa itsenäisesti alkuverryttelyt ja tarkkailin heidän yhteistyötään samalla. Olin laittanut avuksi toiselle pitkälle sivulle ravipuomeja ja toiselle laukkapuomeja. Nemo tuntui hieman juoksevan alta pois, eikä ollut niin kuulolla kuin olisin toivonut. Tein ravipuomeista kavaletit toiselle pitkälle sivulle ja laukkapuomien välejä lyhensin. Kavalettien väliin oli tarkoitus tehdä laukkavoltti, kuten myös ennen laukkapuomeille tuloa. Tehtävä tuotti ratsastajalle muutamalla ensimmäisellä kerralla hieman päänvaivaa, mutta Nemo alkoi lopultakin kuunnella pidätteitä paremmin ja alkoi keskittyä tehtäviin. Korotin kavaletit 50cm pystyiksi ja lisäsin yhden esteen lisää niiden väliin. Sarjaan mahtuisi kumpaankin väliin kolme lyhyttä laukka-askelta. Ensimmäisellä kerralla ratsastaja ei saanut laukkaa riittävän lyhyeksi ja hypyt eivät olleet kaunista katseltavaa. Nemokin hoksasi asian ja seuraavalla kerralla ratsukko suoritti tehtävän loistavasti. Korotin esteet 70cm korkuisiksi ja ratsukko sai tulla sitä toisesta suunnasta. Tämä ei tuottanut ongelmia ja meno näytti vihdoinkin omaa tarkkaa silmääni miellyttävältä - sujuvalta ja yhteistyö toimi. Annoin luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn ja pyysin tekemään kunnon eteen-alas ratsastusta. Purin itse samalla esteitä pois ja kommentoin loppukäynneissä valmennusta. Nemo on hieno hevonen, jolla on paljon kapasiteettia, mutta sen pitäisi keskittyä alusta asti kunnolla. Ratsastajan täytyy myös uskaltaa vaatia siltä enemmän ja esimerkiksi ottaa reilumpia pidätteitä, jos ne eivät mene alusta asti läpi. Meno näytti lopussa kuitenkin todella hienolta!

Estevalmennus, 25.11.2014 (valmentajana misery)
Tänään maneesissa verryttelikin jo tuttu ratsukko, kun saavuin hieman myöhässä - lumisade oli aiheuttanut kaaoksen liikenteessä taas kerran. Nemo näytti jotenkin rauhallisemmalta kuin viimeksi ja ratsastaja sai pidätteet läpi. Tänään hypättäisiin lähinnä pientä ja keskityttäisiin edelleen vauhdin ja askelien säätämiseen. Ensiksi oli lempipuomiharjoitukseni: keskihalkaisijalla neljä puomia - ekaan väliin kaksi pitkää laukka-askelta, toiseen kaksi normaalia ja viimeiseen kaksi lyhyttä. Kuten muillakin, niin vasta neljännellä yrittämisellä saatiin sopivat askelmäärät väleihin. Nemo innostui niin niistä pitkistä laukka-askelista, ettei millään olisi lyhentänyt. Useamman toiston jälkeen ori alkoi taas hoksata harjoituksen ideaa ja kuunnella ratsastajaa myös innostuttuaan, jolloin harjoitus näytti oikein sujuvalta ja hyvältä. Annoin luvan pieniin välikäynteihin, sillä ratsastaja ja hevonen puuskuttivat jo melkoisesti. Seuraavaksi kasasin keskiympyrälle neljä ristikkoa. Harjoituksen ideana oli saada taas laukka-askeleet sopiviksi, sekä hevonen kääntymään kunnolla. Ensimmäiset ohiratsastukset menivät täysin ratsastajan piikkiin, joka ei kääntänyt riittävästi. Pyysin esteen päällä jo katsomaan seuraavaa estettä ja kääntämään, jolloin Nemokin ymmärsi, mihin ollaan menossa. Askeleiden sovittaminen ei tuottanut vaikeuksia, eikä Nemo enää tainnut jaksaa intoilla turhia. Tehtävää tultiin muutaman kerran toiseenkin suuntaan ja sitten korotin esteet pieniksi 50cm pystyiksi. Hyppykaari laajeni hieman ja se aiheutti ensimmäisillä kerroilla taas ohiratsastuksia tai huonoja lähestymisiä. Nemo hyppäsi kyllä rehdisti ja pian ratsastajakin sai taas otteen harjoituksesta. Sama toistettiin taas toiseenkin suuntaan, joka oli Nemolle hieman hankalampi, mutta ratsukko teki hienoja suorituksia. Annoin taas luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn. Kaikkiaan valmennus meni paremmin heti alusta asti, vaikka puomiharjoitus tuottikin hankaluuksia, mutta sitä se tekee lähes kaikille.

Estevalmennus, 04.12.2014 (valmentajana misery)
Jälleen valmennettavani oli tuttu ratsukko - komea suomenhevosori Nemo ratsastajineen. Tänään oli luvassa esteradan harjoittelua ja päästäisiin hyppäämään korkeampiakin esteitä. Tuttuun tapaan ratsukko hoiti itsenäisesti alkuverryttelyt, jonka jälkeen otimme yhdessä verryttelyhyppyjä. Radalla oli mm. sarjaestettä, trippeliä ja vesimatto. Ensimmäisellä kerralla rata oli kokoa maahankaivettu, eikä se tuottanut kokeneelle ratsukolle ongelmia. Korotin sen jälkeen 60cm pystyiksi, jolloin Nemo kieltäytyi hyppäämästä vesimaton. Ratsastaja antoi sen haistella "pelottavaa" mattoa tarkemmin ja aloitti radan alusta. Nyt ei mattokaan hyökännyt kimppuun ja rata meni hienosti. Annoin pienet välikäynnit sillä välin, kun korotin radan 100cm korkeudelle. Sarjaväli tuotti tässä korkeudessa hieman päänvaivaa, sillä Nemo salakavalasti taas pidensi askeliaan ja pudotti viimeisen esteen. Pyysin tulemaan sarjan uudelleen ja heti sen perään koko radan alusta asti. Se sujui taas hienosti, joten korotin vielä 110cm korkeudelle ja ratsukko tuli vielä kertaalleen radan. Nyt kaikki sujui, juuri kuten pitikin ja meno miellytti silmääni. Nemo oli selkeästi mielissään päästessään hyppäämään korkeampaa. Annoin taas luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn ja annoin samalla palautetta koko valmennusrykelmästä. Nemo on upea hevonen, jonka pitäisi vain malttaa hieman mieltänsä. Ratsastaja teki kaikkiaan hyvää työtä ja tunsi selkeästi hevosensa. En löytänyt mitään suurempaa moitetta ja kolmas valmennus menikin jo kaikkiaan kahta edellistä paremmin heti alusta asti. Hienoa työtä, ei voi muuta sanoa!